Metsäntutkimuslaitoksen aikanaan istuttama koemetsä. Videokuvaa kesäkuulta 2023, jolloin maalasin ja tein kokeiluja maalausten esittämiselle koivikossa. Hiljattain harvennettu Metsähallituksen toimesta, aurinkoisempi kuin ennen mutta monet hienot visakoivut ovat poissa, ja kasvillisuus tulee luonnollisesti kokemaan muutoksia. Muistuttaa vielä työni onneksi hetken aikaa sitä villiä metsää, jonka vuosia sitten löysin omiin taiteellisiin tutkiskeluihini. Aiemmin metsässä oli kaareilevia runkoja, joista otin vaikutteita maalauksiin. Nykyään jäljellä on enimmäkseen suoria runkoja, mikä saa sen muistuttamaan enemmälti tavallista koivikkoa.
Visakoivikko niin kuin muistan sen. Tämä kuva löytyi kännykästä, monien muiden koivikosta ottamieni, kuvien joukosta. Kuvasin metsää aiemmin maalauksia varten, mutta tarvitsen työn eri vaiheisiin metsän havainnointia todellisisissa olosuhteissa, siis työskennellen luonnon helmassa. Esimerkiksi auringon liikkuminen paljastaa varjojen muodostumisen kautta rungon hahmon kokonaisvaltaisemmin, kuin yksittäinen valokuva. Katsoessani yhtä tiettyä koivua luonnossa, viikkojen ajan ja erilaisissa valo-olosuhteissa, näen sen aina hieman eri tavalla; ikään kuin tuhantena kuvana.
Sivun sisältö
Tältä sivulta löytyy teoskuvia valikoiduista maalauksista, joissa on valaistuja koivuja mustassa ja määrittelemättömässä kuvatilassa. Olen tehnyt niitä viime vuosina, ja parhaillaan työskentelen teossarjan jatkamisen ja kehittämisen parissa. Maalaaminen tuo tullessaan muutakin materiaalia, joka toimii työn dokumentaationa mutta voi kenties laittaa ajattelua liikkeelle ja olla siksi julkaisemisen arvoista. Täältä löytyy tekemistäni valottavaa tekstimateriaalia, sekä niin maalausprosessiin, aiempiin maalauksiin, näyttelyihin kuin tekstiosioihinkin liittyviä valokuvia ja videoita.
Yksin, 70 x 39 cm, öljy kankaalle, 2023. Tämän sivun alun videolla oleva maalaus on tämän teoksen alkuvaihe. Videon jälkeen työskentelin maalauksen kanssa elokuun puolelle saakka, ja lopulta kavensin kuvapintaa. Tämä tulee esille yhteisnäyttelyyn ME t SÄ – Toivosta, rohkeudesta ja kestävyydestä. Lisää näyttelystä sivun lopussa.
Ajatteluni metsää kohtaan perustuu ajatteluuni maalarina. Minulle luontoon kytkeytyvä taiteellinen työskentely merkitsee tapaa nähdä metsä ja eettistä näkökulmaa. Ihminen on itse irrottanut itsensä luonnosta, ja pyrin paikkaamaan tätä yhteistä haavaa tekemällä ehdotuksia ja merkityksiä luonnon ja metsän preesensille nykyihmisen elämässä. Ajattelen, että taidetta kokiessa ihminen voi jopa tulla omaksi itsekseen, ja luontoon liittyviä maalauksia katsellessaan muodostaa uudenlaisia merkityksiä. Yksinkertaisimmillaan kuva voi auttaa kääntämään katseen luontoon, muistamaan sen haavoittuvan olemuksen tai sen valtavan voiman joka vaikuttaa ihmisen mieleen.
Keskiyö II, 154 x 204 cm, öljy kankaalle, 2019
Olen nähnyt alkuperäisen metsän aina jotenkin erityisen arvokkaana osana luomakuntaa, ja suhde siihen on varmasti muodostunut jo varhain, rauhoitetun metsän vieressä sijainneessa lapsuudenkodissa, jolloin pääosin koskemattomasta metsästä muodostui lapsuuden turvallinen ja nautinnollinen oleskelupaikka. Olen kokenut luonnontilaisten metsien vähenemisen surullisena, ja tahtonut tallettaa sellaisessa syntyvää tunnetta aikalaisille ja jälkipolville maalauksen muodossa. Sillä tavalla että maalauksen luoman todellisuuden illuusion kautta tulevienkin aikojen ihmiset, jotka kenties eläisivät aikana jona alkuperäistä metsää ei enää ole, tai vaihtoehtoisesti aikana jona metsiä vielä olisi mutta katkenneen siteen vuoksi ne eivät puhuttelisi ihmistä enää, kun ihmiset olisivat luonnosta vieraantuneita, niin silloin maalaukseni herättäisivät ihmisissä joko uinuvia aistimuksia tai saisivat heidät näkemään syvällisen yhteyden ihmisen ja luonnon välillä.
Muistan, että tämä kyltti sai minut lapsena pohtimaan luonnonsuojelua, eihän tällaista kylttiä tullut useinkaan vastaan synnyinkuntani metsissä.
Lapsuudenkotini vieressä oleva metsä sai minussa aikaan samankaltaisia tuntemuksia, kuin aiemmin mainittu visakoivujen koeistutusalue. Sellainen metsä puhuttelee syvästi, joka näyttää unohtuneen omilleen. Metsä muuttuu hiljalleen kohti sellaista kuin se ehkä oli ennen sivilisaation saapumista. Kontrasti ihmisten maailmaan kasvaa, ja metsä tuntuu tarjoavan ikään kuin neutraalin paikan. Se, mitä aistin, ei ole kytketty ihmisten maailman ilmiöihin, eikä metsä arvaile ihmisen ajatuksia, vaan antaa niiden liikkua omassa rauhassaan. En sano, että ihminen ajattelisi paremmin metsässä, mutta se saa ainakin minut ajattelemaan selkeämmin ja saatan huomata yllättyväni siitä, mitä mieltä oman elämäni asioista olen, ja saatan myös toisinaan kokea, että maalaaminen on helppoa. Luonto ei tarjoa sen enempää vaihtoehtoja kuin että tässä on puu, ja sinun on maalattava minua. Tee se omana itsenäsi, täällä olet vapaa arvostelmista, ja täältä et näe toisten tekemisiin. Täältä voit löytää jonkin aivan oman kiinnostavan ilmiön jota tutkiskella.
Koen, että luonto puhuu taiteeni kautta. Se puhuu taiteeni kautta ihmisen kielellä, maalauksen kielellä.
Maalaaminen merkitsee minulle itsenäistä tiedostamismuotoa. Koivut saavat minut ihmettelemään, heräämään, ja houkutukseen maalata. Maalaaminen tuntuu kuin tietämiselle. Tuntuu että tiedän mikä on koivun inhimillinen olemus, ja maalaan sitä. Pyrin tekemään tämänpäiväisiä maalauksia, sekä osaksi elävää visuaalista kulttuuria että hyvää yhteistä elämäämme maapallolla.
Hiljaisessa yössä, 46 x 38 cm, öljy kankaalle, 2020. Teos oli esillä Pärnun nykytaiteen museossa 2023, yhteisnäyttelyssä Tegelikkus ja kujutlus / Reality and imagination, jossa se esitettiin vironkielisellä käännösnimellä Vaikses öös.
Maalarina voin tarkastella luontoa taiteellisesti, pystyen katsomaan kasvia tai lajia ilman tieteellistä hyötynäkökulmaa. Minun ei tarvitse esittää kuvassa puun teollisia ominaisuuksia tai sen sellaista. Kasvikirjoissakin kasvit esitetään esimerkiksi niin, että millaiset ovat juuret (esim. lääketiedettä varten) tai mihin kukintoa voi käyttää. Minä voin tuoda esille havainnon kautta kankaalle syntyneen koivun, ja nojata maalarin katseeseeni. Entä jos tiede käsittelisikin enemmän ihmisen luovuuden suhdetta luontoon, sen merkitystä ajattelulle? Entä jos teollisuutta palveleva tiede tai parhaimmillaan teollisuus näkisikin, että puu metsässä voisi olla tärkeä ajatuksellisena pääomana luovuudelle ja siksi säilytettävä kaikkien eduksi? Nähdä, että ihmisen henkinen hyvinvointi nousee metsästä.
Taiteilijuuttani voisi kuvailla niin, että kun luonto ja ihminen ovat eronneet toisistaan, olen siinä välissä tarjoamassa vaihtoehtoja sille, miten ne voisivat olla yhtä.
Nähdä metsä, 112 x 90 cm, öljy kankaalle, 2017 (nykyisin Pietarsaaren kulttuuritoimen kokoelmassa).
Yllä olevan kuvan maalaus oli esillä Dachaun museon järjestämässä näyttelyssä, joka esitteli suomalaisten taiteilijoiden maisemaa (Finnische Künstler und Ihre Landschaft, 2017, kuraattori Jutta Mannes, linkki Süddeutsche Zeitungin näyttelykritiikkiin löytyy tämän sivuston arkistosta). Vuonna 2018 toteutui myös avoimeen hakuun perustunut näyttelyni Reykjavikin Pohjolan Talossa. Esitin myös siellä metsään pohjautuvia maalauksia. Näyttelyn nimi oli Anamnesis, joka viittasi mieleen palauttamiseen. Luonnossa jotain tiettyä havainnoidessani tuntuu siltä, kuin tietäisin mitä katson, mutta tietoon ei pääse käsiksi, eikä edes itse hahmota mikä se tieto on tai mihin sitä tulisi käyttää. Maalaamalla pystyn tiedostamaan näkemäni, koska saan tehtyä fiktiona maalaukseen todentuntuisena sen, mitä näen havaintoa katsoessani. Palautan siis maalaamalla muistiin ja tietoisuuteen jotain minussa ihmisenä kenties iäisesti olevaa. Koen, että minun täytyy saattaa maalauksessa esiin tuleva tieto saavutettavaksi toisille, jolloin ryhdyn miettimään, missä maalauksia voisi esittää. Joskus teos päätyy esille kuratoituun yhteisnäyttelyyn ja kontekstiin, joka saa minutkin ajattelemaan jotain tiettyä maalaustani uudella tavalla. Tällaisesta yhteistyöstä olen tekijänä ollut kiinnostunut.
Yhteisnäyttely Finnische Künstler und Ihre Landschaft, Neue Galerie Dachau, Saksa, 2017.
Kuva yksityisnäyttelystä Anamnesis, Pohjolan talo, Reykjavik, Islanti, 2018.
Olen viime aikoina maalannut vanhempieni talon lähellä olevan visakoivikon puita. Metsäntutkimuslaitos on istuttanut sen aikoinaan koemetsäksi. Löytäessäni metsän, se oli pitkäksi ajaksi harventamattomaksi ja omilleen jätetty koivikko vehreine aluskasvillisuuksineen ja lintujen äänineen, ja metsä sai minut tuntemaan oloni paratiisin löytäjäksi. Vaikka ensisijaisesti havainnoidessani maalauksia varten käytän näköaistia ja katselen, niin kaikki aistini ovat luonnossa ollessani herkistyneet vaikuttaen mieleeni ja työskentely tuntuu luonnolliselta.
Vuosikymmeniä vanha kyltti, joka kertoo metsänviljelykokeesta. Minulle sama metsä on ollut olemassa riippumattomia ja taiteellisia tutkiskelujani varten. Oksaakaan minun ei ole koivikossa kulkiessani tarvinnut taittaa, mutta sen sijaan olen käyttänyt sen tarjoamia aistihavaintoja ja ihmetyksiä taiteelliseen työhöni vuosien ajan. Kuva: Maija-Liisa Koskinen
Minä maalaamassa tutkielmia koivikossa vapaana taiteilijana, kesäkuussa 2023.
Hahmottelua kankaalle kesäkuussa 2023.
Koivututkielma, 26 x 21 cm, öljy kankaalle, 2023. Tein kesäkuussa tutkielmia koivikossa. Suunnittelen tekeväni tämän pohjalta uuden maalauksen sarjaan, jossa on valaistuja koivuja mustassa ja määrittelemättömässä tilassa. Teen maalausta talven kuukausina työtiloissa, ja tarvittaessa seuraavana kesänä palaan koivikkoon jatkamaan työtä ja hahmottelemaan näitä samoja runkoja. Tämän parivaljakon pitäisi olla vielä tallella koivikossa myöhemminkin, ellei luonnonilmiö kaada koivikkoa. Metsähallituksen metsä on hiljattain harvennettu, joten todennäköisesti koivikko saa olla koskemattomana vuosia eteenpäin. Uskallan aloittaa siellä maalauksia, joita saatan kokemukseeni perustuen maalata useamman vuoden ajan. Kun metsä pysyy sellaisenaan, ei maalaustyönikään keskeydy. Muutamat vuodet eivät vaikuta, maalaustyötä ajatellen merkittävästi, hieman iäkkäämmän koivun ulkonäköön. Siinä mielessä puut ovat maalaamistyötäni ajatellen kiitollisia malleja. Moni kasvi elää vain hetken, enkä koskaan ehdi maalata sellaisista kuin karkeasti suuntaa antavia luonnoksia tai sellaisia nopeita maalauksia, joilla en tunne yltäväni sinne mihin olen mielestäni matkalla. Hahmottelen maalauksia tehden niihin kymmeniä hahmottelevia, peittäviä ja kuultavia maalikerroksia, ehkä joskus satakin kerrosta, ja yksi vuosi saattaa silloin tuntua maalausta ajatellen lyhyeltä ajalta.
Olen järjestänyt yksityisnäyttelyjä ja osallistunut ryhmä- ja yhteisnäyttelyihin. Alla kuvia näyttelyistä.
2020, Yhteisnäyttely Ars longa – Taide elää, kutsunäyttely, Kuraattori Ingela Bodbacka-Rak, K.H. Renlundin museo, Kokkola
2019, Ryhmänäyttely Nature Morte 2.0, kutsunäyttely, Energiverket projektitila, Pietarsaari
2020-2021, Yksityisnäyttely Unen ja todellisuuden välillä, Patruunagalleria, Kulttuurikeskus Vanha Paukku, Lapua
Kuinka teemme tulevaisuutta?
Seuraavaksi tapahtuu yhteisöllinen kutsunäyttely ME t SÄ – Toivosta, rohkeudesta ja kestävyydestä
Kiitos kutsusta Marika Tomu Kaipainen.
https://www.agenda-art-2030.com/metsa/
