AJAN ILME

Johdanto

Ajan ilme on internetissä julkaistava taidekirja, joka koostuu muotokuvista ja kirjoitetusta sanasta. Kirjan henkilöt ovat todellisia, mutta tarina on fiktiivinen. Ihmiset sijoittuvat tässä kertomuksessa kuvitteelliseen Ähtävänjoenkylään pohjanmaalla. Kirja on katalogi kylän ihmisistä, jotka elävät eristyksissään koronarajoitusten aikana.

Jokaisen muotokuvan yhteydessä on lyhyt teksti. Se perustuu maalauksen mallin kanssa käymääni keskusteluun, muotokuvan maalaamisen yhteydessä. Kirja kasvaa ja päivittyy sivu kerrallaan tällä nettisivulla, tästä hetkestä vuoden 2021 loppuun saakka. Lopulta siinä on noin kaksikymmentä muotokuvaa, ja julkaisen kirjan sivustolla viimeistellyssä muodossa.

Siihen saakka nähtävillä on tämä luonnosmainen versio. Toivon kirjan saavuttavan yleisönsä helposti tänä koronapandemian aikana, pystyyhän sitä selailemaan kotona tietokoneella tai vaikkapa älypuhelimella paikasta riippumatta.

Tervetuloa tutustumaan!

Sivu 1

Julia, 23

Ajatteleva havainnoitsija unohtaa ryhtinsä, mutta omistautuu koko sydämellään toisille.

Sivu 2

Marika, 49

Näen vuodet, raskaat, rakkaat, merkitykselliset ja antoisat. Näen väsymyksen ja tiukan periksiantamattomuuden. Näen halun ja tahdon kääntyä valoon.

Näen epävarmuuden ja haurauden, näen sen ohuen ja keveän jolla olemme täällä, kiinni elämässä.

Sivu 3

Timo, 75

Ollaan menossa ylöspäin.

Sivu 4

Stina, 36

Epätietoisuus on huolestuttanut minua.

Sivu 5

Maija, 73

Monta murhetta on sinunkin elämään mahtunut, mutta sitkeästi olet eteenpäin mennyt.

Suurempaa kuormaa ei anneta kuin minkä jaksaa kantaa.

Sivu 6

Arto, 73

Onhan korona rajoittanut liikkumista, on monta tapahtumaa jäänyt kokematta ja näkemättä.

Sivu 7

Linda, 31 ja Lea, 4kk

Näen maalauksessa mut ja Biinsselin. Ja huomaan et meillä on samanväriset hiukset. Mamman tyttö.

Toivon myös että jotain koronapandemian takia muuttuneita asioita jää, kuten eräänlainen pienistä asioista iloitseminen ja niiden arvostaminen.

Sivu 8

Maire, 60

Minussa on samaa näköä isäni kanssa. Yksi tuttu vain totesi sen minulle jonkin aikaa sitten.

Sivu 9

Andreas, 32

Joku siellä tuijottaa, vähän niin kuin katsoisi peiliin.

Sivu 10

Camilla, 48

Tunnistan itseni, mutta en kuitenkaan. Tai… se antaa minusta niin selkeän kuvan, suru mutta kuitenkin vahvuus – eräänlainen elämän hyväksyminen.

Sivu 11

Tommi, 51

Vanhuus iski korona-aikana ensimmäisen kerran.

Sivu 12

Luonnos

Maria, 30

Näen rauhallisen olemuksen itsestäni.

Sivu 13

Luonnos

Anders, 76

Näen eläkkeestä nauttivan lehtikuvaajan, joka välillä kaipaa työn sosiaalista puolta. Kahvitauot ja sen jälkeiset keskustelut savustamossa, eli tupakkahuoneessa.

Sivu 14

Tomas, 33

Mietin mitä nyt tehtäisiin seuraavaksi. Ja innolla eteenpäin.

Sivu 15


Vera, 31

Tunnistan itseni kuvasta. Näytän todella mietteliäältä.

Muotokuvan lisäksi maalauksessa on myös tunne. Nähtyäni muotokuvan
ajattelin aluksi että olenpas minä mietteliään ja ehkä jopa surullisen näköinen.
Toisen kerran katsottuani milteipä pelotti nähdä pandemian vuosien tunteitani
maalauksessa. Huolestuneisuus läheisistä ja perheestä on ollut suuri, vallitsevan pandemian aikana.

Näenkö vielä jotakin lisää muotokuvassani? En tiedä vielä, näetkö kenties
itse jotain mitä minä en?

Sivu 16


Niilo, 15

Katsoo jotain. Istuu sohvalla. Istuu kuistilla. Katsoo maisemia. Keskittynyt.
Katsoo, on omissa ajatuksissaan.

Sivu 17


Matthias, 32

Tunnistan itseni maalauksesta. Näen kirkkaasti että olen siinä. Se on kuin maalaus, jollaisia ihmiset pitävät vanhoissa kartanoissaan.

Sivu 18


Annami, 39

Näen intensiteettiä ja voimaa, vivahteena skeptisismiä.

Työskentelyäni tukee: